maanantai 28. syyskuuta 2015

Karoliina Mäkinen

Päätimme DEKOrennon jäsenien kanssa kertoa hiukan itsestämme jokainen vuorollamme. Minä sain kunnian porukan kuopuksena aloittaa.


Olen Karoliina ja koulutukseltani olen Sisustusalan artesaani. Tieni Sisustusalan artesaaniksi lähti yläasteella ollessani TET-jaksolla huonekaluliike Askossa visualistin apuna. TET-jakson loppupuolella juttelimme visualistin kanssa hänen työstään ja koulutuksista mitä hän oli käynyt. TET-jakso sai minut ymmärtämään mitä haluan tulevaisuudelta ja auttoi minua miettimään mitä haluan yläasteen jälkeen. Yläasteen yhteishaku alkoi lähestyä ja tiesin sisustusalan olevan numero 1.
Niin sitten kävi että kesälomalla ollessani sain silloiselta Pirkanmaan ammattiopistolta kutsun haastatteluun ja soveltuvuuskokeeseen. Koe ja haastattelu meni hyvin ja sain opiskelupaikan.
Kolme opiskeluvuotta ja tutkinnon sisältö eivät ihan vastanneet odotuksiani, mutta opin paljon uutta koko sisustusalasta. Opintojen aikana olin huonekaluliike Askossa suorittamassa kaksi työssäoppijaksoa visualistin oikeana kätenä. Ihan mahtava kokemus, mahtavat työkaverit, ihanan rento työympäristö ja kaikista parhainta; sain uuden hyvän ystävän työparistani.
Opintojeni aikana ja niiden jälkeen tein visualistin sijaisuuksia tarvittaessa.

 Opintojen aikana meille kerrottiin yrittäjyydestä ja kannustettiin lähtemään yrittäjäksi. Silloin en vielä innostunut, koska pelkäsin onko minusta yksin siihen kaikkeen. Onneksi kuulin ystävältäni että he ovat porukalla perustamassa osuuskuntaa. Otin hypyn tuntemattomaan ja päätin mennä kuuntelemaan seuraavaan kokoukseen mitä tämä tulisi pitämään sisällään. Paljon uusia asioita ja kaikki muut osuuskunnan jäsenet olivat tuntemattomia ihmisiä minulle paitsi Iina Syrjä. Onneksi lähdin mukaan osuuskuntatoimintaan. Olen saanut DEKOrennon vuoksi monta uutta ystävää ja minusta on tullut yrittäjä, jota en olisi ikinä voinut uskoa. DEKOrento oli minulle siis eräänlainen "lottovoitto" jos näin voi sanoa.
DEKOrennossa työskentelen sisustussuunnittelijana. Teen monipuolisia ja trendikkäitä suunnitelmia ja toteutan ne asiakkaan toiveiden mukaisesti. Ennen Dekorentoa työskentelin huonekaluliike Askossa. Askossa tein suurimmaksi osaksi myymäläsomistuksia ja toteutin kampanjaesillepanoja.










Mieluiten suunnittelen ja toteutan makuuhuoneita ja olohuoneita.
Minulla ei ole yhtä tiettyä suosikkityyliä tai tapaa sisustaa kohteita vaan mukaudun helposti kaikenlaisiin tyyleihin. 

Oma pieni asuntoni on seinä- ja lattiapinnoiltaan neutraali siksi sisustustekstiilit ovat todella värikkäitä. Kaikki pienet kuin isotkin koriste-esineet, taulut ja sisustuselementit tekevät kodistani persoonallisen ja minun näköiseni. 



-Karoliina

perjantai 18. syyskuuta 2015

Back To School

Allekirjoittanut palasi tänään koulun penkille! Ensimmäistä koulupäivää ei tarvinnut onneksi paljoa jännittää, sillä koulu on ennestään tuttu ja lähtipä tänne penkkiä kuluttamaan kanssani meidän Emma.


Kyseessä on siis Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen sisustusalan ammattitutkinto. Juuri siis maaliskuussa valmistuttiin samasta koulusta sisustajiksi. Ei tarvittu kuin puoli vuotta aikaa, yrityksen perustaminen ja entisen kouluttajan pieni potku persuksille, että päätimme lähteä lisäkouluttautumaan.


Opiskellaan siis ihan työn ohessa (tai oikeastaan työssä), ja lähipäiviä meillä on keskimäärin vain kaksi per kuukausi. Koulutus kestää 1,5-2 vuotta riippuen tutkintosuoritusten aikatauluttamisesta.

Tässä vaiheessa ei koululaiselämästä enempää, mutta samalla voisin mainita erään lehtijutun, joka julkaistiin tämän viikon keskiviikkona. Kyseessä on siis ihka ensimmäinen lehtijuttu DEKOrennosta! Ylöjärven uutiset teki firman ylöjärveläisistä, eli Emmasta, Santerista ja meikäläisestä jutun, joka sivusi myös sisustamisen tärkeyttä ja alalla työskentelyä. Alkuperäinen juttu löytyy täältä.





Eipä muuta tällä kertaa! Ens kerralla jotain ihan muuta, pysykää kuulolla! ;)

- Karita -


torstai 10. syyskuuta 2015

Habitare

Kävimme siis jo eilen Habitare-messuilla tutustumassa sisustuksen ja muotoilun uusiin tuuliin ja tuleviin trendeihin. Messut aukesivat yleisölle tänään, mutta eilen alan ammattilaiset pääsivät etukäteen kiertämään nämä valtavat sisustusmessut Helsingin messuhallissa.

Linja-autossa on tunnelmaa! 


Matkasimme Onnibussilla Tampereelta Helsinkiin ja saavuimme jo hyvissä ajoin messukeskukselle, jotta ehtisimme tutustumaan perusteellisesti mahdollisimman moneen messuesittelijään. Enkä olisi ikinä uskonut, että kahdeksan tuntia messuilla ei meinaa riittää. Kyllähän messualueen kiertäisi vaikka puolessa tuosta ajasta, mutta tutustuakseen mahdollisimman paljoon kunnolla, olisi aikaa tarvittu kaksi päivää.


Iloisia messuilijoita: Iina S, Laura ja Karita

Hobbyhall


Messut tarjosivat mukavasti jokaiselle jotakin; jokaiseen kodin huoneeseen löytyi varmasti esittelijä ulkoporealtaita, portaikkoja ja vesihanoja myöten. Suomalaista muotoilua oli korostettu paljon. Uusien, tuntemattomampien muotoilijoiden töitä oli esillä pitkin messukeskusta.




Pistin merkille, että puuta käytetään sisustuksessa nyt paljon. Enimmäkseen vaalean väristä, ja etenkin vaneri taitaa olla nyt in. Onhan se monipuolinen ja kaunis materiaali. Yksinkertainen, kaunis muotoilu tuo puisiin kalusteisiin erittäin suomalaista henkeä, joka sopii skandinaaviseen kotiin kuin nenä päähän.




Oli hienoa nähdä, miten paljon Habitaressa oli esillä aivan uudenlaisia ratkaisuja hyödyntäen uudenlaisia tekniikoita ja teknologiaa. Allekirjoittaneessa herätti paljon kiinnostusta Philipsin Hue valaisinjärjestelmä.


Itseäni kiehtoo paljon kaikki uusi, mitä en ole ennen nähnyt tai mistä en ole ennen kuullut. Tässä muutamia poimintoja uudenlaisista innovaatioista messuilla:


Karita ja Emma palaverikopissa. Kannattaa käydä testaamassa
miten äänieristetty tuo koppi oikeasti on! 

Gymi Furnituren liikkumaan inspiroivat kalusteet lapsille

Pehmeät, koivupölkyn näköiset istuimet sisälle ja ulos

Erivärisistä ja -kuosisista paloista tehty sohva ja suloiset mininojatuolit

Yksi pääsyy, jonka vuoksi messuille lähdimme, oli siis tulevien sisustustrendien näkeminen ja kuuleminen. Aiheesta piti luennon trendianalyytikko ja toimittaja Susanna Björklund, ja me päätimme ottaa luennosta kaiken irti, minkä vain saimme. Kirjoitimme asioita ylös, otimme kuvia ja yritimme tallentaa muistiimme kaiken mahdollisen tiedon. Onneksi luentoa havainnollistamassa oli myös ENNEn oma näyttely aiheesta. Myöhemmin ehkä nähdään, mitä päihimme oikein jäi ;)

Ahead! -areena, jolla luento pidettiin, sijaitsee messuhallissa sateenvarjosateen alla. 
ENNEn tulevien trendien näyttelystä


Kaikenkaikkiaan messut olivat erittäin inspiroivat ja meillä oli tosi hauska päivä. Etenkin loppupäivä, kun itse kukin alkoi ylittää väsymyksen rajoja, tarjosi kovan treenin naurulihaksille. Matkaan tarttui isot kassilliset pakollista messumateriaalia (eli esitteitä, käyntikortteja, kasseja ja karkkia) sekä mahtava kokemus, joka auttaa meitä pysymään sisustuksen trendien aallonharjalla.



- Karita -

maanantai 7. syyskuuta 2015

Erikoismaalausta Hämeenlinnassa

Teimme viime lauantaina pienimuotoisen road tripin Hämeenlinnan Kodin Terraan, jonne oli järjestetty Tikkurilan erikoismaalaustyöpaja. Paikalla oli Tikkurilan ammattilainen, joka kertoi tuote-uutuuksista ja teki muutamia työnäytöksiä. Sen jälkeen pääsimme itse kokeilemaan erilaisia Taika-tuoteperheen ja Tunto-struktuuripinnoitteiden työstötapoja ja kehittämään uusia ideoita toteutustapoihin. Koska paikalla oli ainoastaan meidän poppoo, saimme todellista lähiopetusta ja kaikki pääsivät testaamaan tuotteita mielensä mukaan vain mielikuvituksen ollessa rajana. Ohjaaja oli mielissään valtavasta innostuksestamme ja antoi meille vapaat kädet toteuttaa ideoitamme, muutamia vinkkejä aina väliin heittäen. Aika lensi kuin siivillä maalien kanssa leikitellessä ja pian työpaja olikin jo ohi. Käteen jäi kuitenkin valtavasti uusia ideoita ja elämyksiä, joita jatkojalostaa eteenpäin asiakkaille. Reissu oli kaikin puolin kannattava ja koko porukalla oli huippuhauskaa! Iso Kiitos vielä Tikkurilalle ja Kodin Terralle työpajan järjestämisestä.

Tässä vielä vähän päivän kuvasaldoa:



Lähikuvaa pinnan muodosta


Harjalla työskentelyä

Paikalle oli tuotu valmiita pohjia, joihin tuotteita
 sai kokeilla ja jotka sitten saimme viedä mukanamme kotiin!

Erilaisten työvälineiden testausta


Hauskaa oli! :)

- Laura


tiistai 1. syyskuuta 2015

Innokasta Huomenta!

Mä sain kunnian olla meidän toisen blogipostauksen kirjoittaja. Tässä sitä nyt ollaan niin innoissaan, että hädin tuskin tietää mitä kirjoittaa. Eilen käytiin maistraatissa rekisteröimässä meidän yritys eli DEKOrento on nyt virallisesti totta!

Iina S, Karoliina, Karita, Laura ja Emma maistraatin edessä odottamassa jännittyneinä.

Jännitys oli suuren suuri; kädet hikos ja täris, meitä tyttöjä meinas ruveta vähän naurattamaankin. Mutta se tunne oli aivan mahtava, kun päästiin virkailijalle palauttamaan virallisia papereita. "Tää tapahtuu nyt ihan oikeesti, tää on totta!" Eihän sen jälkeen voinut muuta kuin avata DEKOrennon kunniaksi skumppapullo!

Taidokasta skumppapullon avaamista Karoliinalta.  Ja sitten selfie onnellisista uusista yrittäjistä!

Näin hienoa hetkeä oli juhlistettava vähän lisää, joten lähdimme vielä kohottamaan lasilliset uusien innokkaiden yrittäjien kunniaksi!



"DEKORENNOLLE!"

Paljon ollaan tämän eteen tehty mutta paljon on vielä edessä. Pitkiä kokouksia, unettomia öitä mutta oli se sen arvoista! Tärkein ja paras osuus alkaa nyt, kun päästään innolla töihin käsiksi. Sitä meistä jokainen on varmasti eniten odottanut.

-Iina M-