Päätimme DEKOrennon jäsenien kanssa kertoa hiukan itsestämme jokainen vuorollamme. Minä sain kunnian porukan kuopuksena aloittaa.
Olen Karoliina ja koulutukseltani olen Sisustusalan artesaani. Tieni Sisustusalan artesaaniksi lähti yläasteella ollessani TET-jaksolla huonekaluliike Askossa visualistin apuna. TET-jakson loppupuolella juttelimme visualistin kanssa hänen työstään ja koulutuksista mitä hän oli käynyt. TET-jakso sai minut ymmärtämään mitä haluan tulevaisuudelta ja auttoi minua miettimään mitä haluan yläasteen jälkeen. Yläasteen yhteishaku alkoi lähestyä ja tiesin sisustusalan olevan numero 1.
Niin sitten kävi että kesälomalla ollessani sain silloiselta Pirkanmaan ammattiopistolta kutsun haastatteluun ja soveltuvuuskokeeseen. Koe ja haastattelu meni hyvin ja sain opiskelupaikan.
Kolme opiskeluvuotta ja tutkinnon sisältö eivät ihan vastanneet odotuksiani, mutta opin paljon uutta koko sisustusalasta. Opintojen aikana olin huonekaluliike Askossa suorittamassa kaksi työssäoppijaksoa visualistin oikeana kätenä. Ihan mahtava kokemus, mahtavat työkaverit, ihanan rento työympäristö ja kaikista parhainta; sain uuden hyvän ystävän työparistani.
Opintojeni aikana ja niiden jälkeen tein visualistin sijaisuuksia tarvittaessa.
Opintojen aikana meille kerrottiin yrittäjyydestä ja kannustettiin lähtemään yrittäjäksi. Silloin en vielä innostunut, koska pelkäsin onko minusta yksin siihen kaikkeen. Onneksi kuulin ystävältäni että he ovat porukalla perustamassa osuuskuntaa. Otin hypyn tuntemattomaan ja päätin mennä kuuntelemaan seuraavaan kokoukseen mitä tämä tulisi pitämään sisällään. Paljon uusia asioita ja kaikki muut osuuskunnan jäsenet olivat tuntemattomia ihmisiä minulle paitsi Iina Syrjä. Onneksi lähdin mukaan osuuskuntatoimintaan. Olen saanut DEKOrennon vuoksi monta uutta ystävää ja minusta on tullut yrittäjä, jota en olisi ikinä voinut uskoa. DEKOrento oli minulle siis eräänlainen "lottovoitto" jos näin voi sanoa.
DEKOrennossa työskentelen sisustussuunnittelijana. Teen monipuolisia ja trendikkäitä suunnitelmia ja toteutan ne asiakkaan toiveiden mukaisesti. Ennen Dekorentoa työskentelin huonekaluliike Askossa. Askossa tein suurimmaksi osaksi myymäläsomistuksia ja toteutin kampanjaesillepanoja.

Mieluiten suunnittelen ja toteutan makuuhuoneita ja olohuoneita.
Minulla ei ole yhtä tiettyä suosikkityyliä tai tapaa sisustaa kohteita vaan mukaudun helposti kaikenlaisiin tyyleihin.
Oma pieni asuntoni on seinä- ja lattiapinnoiltaan neutraali siksi sisustustekstiilit ovat todella värikkäitä. Kaikki pienet kuin isotkin koriste-esineet, taulut ja sisustuselementit tekevät kodistani persoonallisen ja minun näköiseni.
-Karoliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti