maanantai 5. lokakuuta 2015

Iina Syrjä


Moikka!



Seuraavaksi olisikin mun vuoro hiukan kertoa kuka oon ja mitä teen..
-kääk! jännää (:

Eli siis olen Iina Syrjä ja DEKOrennossa teen sisustussuunnitelmia, niiden toteutuksia ja kaikenlaisia maalaus- ja tapetointitöitä sekä koristemaalauksia.



Ajatus tälle alalle lähtemisestä omalla kohdallani tuli hiukan vahingossa.
  Yläasteikäisenä en oikein tiennyt mitä haluan tehdä tai mikä olisi unelma-ammattini. Ainoa asia, josta olin varma oli, että tahdon työskennellä käsin ja päästä toteuttamaan ideoitani. 
Sinä vuonna oli yhteishaussa opiskelumahdollisuutena sisustusalan artesaanin opinnot Pirkanmaan ammattiopistossa Lempäälässä. Koulutus järjestettiin silloin muistaakseni vain joka toinen vuosi.. Päätin kokeilla opinto-ohjaajani vastusteluista huolimatta onneani ja käyttää kaikki mahdolliset ensimmäisen hakupaikan lisäpisteet päästäkseni kyseiseen koulutukseen.



Ja kuinka ollakkaan pääsin soveltuvuuskokeeseen ja haastatteluun.
Loppujen lopuksi opiskelupaikka oli minun! 
Koulutuksessa käsiteltiin paljon myymäläsomistukseen ja näyteikkunasomistukseen liittyviä asioita, tehtiin paljon julkisten tilojen muutoksia sekä tapahtumasomistuksia, esim juhliin yms.  
Kolme vuotta hurahti, sain monia ihania ystäviä ja opin paljon uutta.
Valmistuin keväällä 2013 ja siihen se tyssäsi: "Mitä sitten teen?"

Hain töitä alalta vajaan vuoden verran ja harkitsimme Karoliinan kanssa (joka oli siis juuri valmistunut samasta koulutuksesta kanssani) silloin osuuskunnan perustamista. En kuitenkaan silloin uskaltanut ottaa vielä sitä askelta ja se idea jäi.. Olin jo luovuttamassa, ja ajattelin lähteä opiskelemaan jotain muuta sekä pohdin opiskelumahdollisuuksia eri aloilta. "Olisiko minusta pitänytkin tulla jotain muuta?"

Koulutuksia selatessa osui silmääni Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa järjestettävä vuoden koulutus sisustajaksi. Tajusin, että osaamiseni tältä alalta on aika suppea ja haluaisin syventää oppejani, oppia asiat käytännössä ja keskittyä enemmän maalaus- ja tapetointitöihin sekä ihmisten kotien muutoksiin ja sisustussuunnitelmiin. Hain koulutukseen heti samana iltana. Kävin haastattelussa ja suureksi harmikseni jäin ensimmäiselle varasijalle.

Päätin vaihtaa alaa ja haudata haaveet sisustusalasta ainakin hetkeksi..

Se hetki loppui kuitenkin vajaan kuukauden kuluttua, kun heräsin eräänä aamuna kouluttajan soittoon, joka ilmoitti, että olen päässyt koulutukseen peruutus paikalle, mikäli olisin vielä kiinnostunut.
En ollut uskoa! Unen, ihmetyksen ja epäuskon sekaisissa tunnelmissa taisin kouluttajalle sanoa, etten tahdo enää kyseiselle alalle. Onneksi sain vastaukseksi ettenkö tahdo miettiä asiaa?
Lupasin miettiä ja ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen jo soitin, että "koska voin aloittaa?"

TAKKssa pääsin todellakin syventämään oppejani ja oppimaan juuri sitä mitä halusin.  Tutustuin upeisiin ihmisiin ja opin todella paljon uutta sekä ymmärsin mitä oikeasti haluan ja mistä juuri pidän sisustuksessa. Koulutuksen lyhyyden vuoksi vuoden rutistus oli vähintäänkin intensiivistä, ja vaikka minulla oli kokemusta alasta, jouduin tekemään paljon töitä, jotta pysyin tahdissa mukana. Koitti maaliskuu ja saimme sisustajan paperit käteen. Olin valmistunut taas! (:

Koska koulutus oli erittäin nopeatahtista, maaliskuun jälkeen en edes miettinyt mitä sitten teen, vaan hengähdin hetkisen.. En kuitenkaan kauaa ehtinyt lorvimaan, kun ihana Emma otti minuun yhteyttä osuuskunnan perustamisasiat mielessä. Olin peloissani ja epäuskoinen omasta osaamisestani; eihän minulla ollut mitään käsitystä yrityksen perustamisesta! Tajusin kuitenkin pian kuinka uskomattomia ihmisiä olisi kanssani tätä askelta ottamassa. 

Sisustuksessa rakastan itse tekemistä ja omien suunnitelmien toteuttamista, kauniita esineitä ja sommitelmia. Pidän siitä, että tekemäni huone on valmis kokonaisuus ja omistajansa persoonaa kuvaava tila, jossa on hyvä olla.

Oma tyylini on sekoitus retroa ja modernia sisutustyyliä ja paljolti siltä väliltä. Pidän myös tietynlaisesta hulluttelusta sisustuksessa ja ajatuksesta "Eihän se nyt näin voi olla?"


Oma kotini on ennenkaikkea paikka, jossa voin hengähtää ja paikka, jossa minun on hyvä olla. 
Minulle tärkeää on värit ja persoonalliset yksityiskohdat, joita löytyy myös omasta kodistani. Huonekaluillani on tarinoita kerrottavana eikä niistä monikaan ole ostettu kaupasta, vaan kierrätetty milloin mitäkin kautta.
Vaikka oma tyylini olisi minkälainen tahansa, voin aina suunnitella minkä tahansa tyylisen huoneen milloin tahansa. Se tässä työssä on parasta; jokainen asiakas on erilainen ja jokainen työ uusi askel uudelle tyylille. Aina eri persoona ja persoonallinen tyyli ja koti!


Voisin luultavasti jatkaa vaikka kuinka ja kauan, mutta jotta ette nukahda ruudun toiselle puolen, oma osuuteni jää tähän ja jään teidän kanssanne innoilla odottamaan seuraavaa esittelyä.

moikkamooi !  (:
-Iina S.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti