sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Karita Viitanen

Ryhmärämän punapää esittäytyy!

Mun nimi on Karita, asustelen Ylöjärvellä pienen chihuahua-koirani Chilin kanssa ja ammatiltani olen sisustaja. Kuten aiemmin blogiamme lukeneet saattavat muistaa, opiskelen tällä hetkellä sisustusalan ammattitutkintoa. Mikä lie nimike siitä sitten tulee, sisustusstailaaja ehkäpä?

No, joka tapauksessa. Se, että tänäpäivänä olen juurikin sisustaja, ei ole ihan päivänselvä asia. Hain pitkään sitä omaa juttuani. Peruskoulun jälkeen olisin halunnut näyttelijäksi ja autotkin kiinnostivat. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin lukion pikavisiitin kautta opiskelemaan suurtalouskokiksi. Vuoden siellä viihdyttyäni päätinkin, että minusta tulee parturi-kampaaja. Hiusalan opintoja kävin kaksi vuotta, mutta sekään ei loppujen lopuksi napannut tarpeeksi. Hetken pohdittuani työelämässä sitä mulle sopivaa ammattia, työskentelin hoitoapulaisena autistien ja kehitysvammaisten kanssa, kävin baarimestarikurssin Thaimaassa,  kokeilin puhelinmyyntiä ja heiluin Ti-Ti Nallena (kyllä, luit oikein. Ti-Ti Nallena).

Sitten eräänä päivänä äitini tekstasi minulle kuvan lehti-ilmoituksesta, jossa kerrottiin sisustajan koulutuksesta nuorille. Hetken mietittyäni päätin hakea; pitihän se tämäkin ala kokeilla! Pääsin kuin pääsinkin kouluun ja pian koitti mun loppuelämäni ensimmäinen päivä; sisustajan opinnot alkoivat. Jo parin ensimmäisen viikon jälkeen tiesin, että tämä se on. Tätä haluan tehdä. Tää on nyt se MUN JUTTU. Kävin kouluni ja valmistuin sisustajaksi kiitettävin arvosanoin.

Yrittäjyys on minulla vähän niinkuin verissä. Isälläni oli eläessään rakennusalan yritys, ja äidilläni oli vuosia sitten verhoilualan bisnes, jota hän pyöritti kotoa käsin. Siksi oman yrityksen perustaminen on ollut minulle aina jotenkin itsestäänselvyys. Se, että saat itse päättää työaikasi ja tehdä töitä myös kotona, on ollut minusta aina se "normaali" työskentelytapa.

DEKOrennon perustamisessa mukana oleminen on ollut yksi elämäni suurimmista haasteista, mutta silti olen nauttinut siitä täysin rinnoin, enkä vaihtaisi päivääkään pois (okei, ehkä pari sellaista päivää, jolloin tuskasteltiin nimiehdotusten kanssa).

Teen DEKOrennossa sisustussuunnittelua ja pintaremontteja mutta koristemaalaukset ovat erikoisalaani. Toteutin koulussa suurimman työni tähän mennessä, mistä lähtikin kipinä juuri koristemaalausten tekoon.

Oma sisustustyylini on moderni, skandinaavinenkin, mutta tykkään, että sisustuksessa on aina jokin juju. Tykkään myös leikitellä väreillä. Siksi tekemäni sisustukset eivät koskaan näytä sisustuslehtien kansikuvilta. Hallitsen toki monenlaiset tyylit ja trendit, mutta juurikin modernimpi sisustus on sitä ominta tyyliä.

Panostan sisustuksessa valaistukseen, sillä ilman kunnollista valaistusta hyvä sisustuskaan ei näytä hyvältä.

Olen luomassa tällä hetkellä omaa taulusarjaa, joka on suunniteltu lastenhuoneisiin. Siitä lisää myöhemmin, joten kannattaa pysytellä kuulolla!












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti