maanantai 9. marraskuuta 2015

Emma Heinonen

Nyt on melkein koko DEKOrennon tiimi esittäytynyt, viimeisenä olen vuorossa minä.


Teini-ikäisestä lähtien olen ollut kiinnostunut sisustamisesta. Opiskelin kuitenkin lukion jälkeen itselleni ammatin ihan toiselta alalta, mutta se ei missään vaiheessa tuntunut omalta jutulta. Vuonna 2010 päätin, että minusta tulee sisustussuunnittelija ja aloin opiskella alaa itsekseni. Tein sisustussuunnitelmia läheisilleni ja kävin Työväenopiston sisustussuunnittelukurssin. Perustin perheen ja päätimme muuttaa Helsingistä Ylöjärvelle. Bongasin netistä ilmoituksen Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen sisustajan koulutuksesta ja tajusin tilaisuuteni tulleen. Pääsin opiskelemaan ja vuosi kuluikin tosi nopeasti. Sisustajan paperit kädessä ja mitäs sitten? Tein ihan muita töitä etsiessäni oman alan hommia, mutta kun niitä ei löytynyt, niin ehdotin koulukavereilleni yrityksen perustamista. Siten alkunsa sai DEKOrento. Teimme töitä puoli vuotta perustamisen kanssa, pidimme kahdeksan tunnin palavereita, saimme apua Ensimetristä ja Osuustoimintakeskuksesta, teimme laskutoimituksia, pohdimme ja pähkäilimme, päätimme asioista ja loimme persoonallisten suunnittelijoiden ja toteuttajien osuuskunnan.


Tällä hetkellä käyn päivätöissä ja opiskelen sisustusalan ammattitutkintoa. Kaiken muun ajan käytän yrityksen hommiin. Tykkään tehdä paljon töitä ja organisoida asioita. Perheen arjen pyörittämistä helpottaa huomattavasti se, että mieheni Santeri on mukana DEKOrennossa ja ymmärrämme toistemme ajankäyttöä. Teemme myös yhdessä paljon yrityksen asioiden hoitamiseen liittyvistä töistä. Santeri toimii DEKOrennossa remonttikonsulttina.



Oma kotini sisustustyyli on sekoitus modernia ja skandinaavista, persoonallisia yksityiskohtia ja vähän väriäkin. Lapsiperheen koti, jossa yhdistyy käytännöllisyys ja esteettisyys. Olen päässyt tekemään hyvin erityyppisiä sisustuksia, joissa kuitenkin näkyy oma kädenjälkeni. Tykkään kehitellä luovia säilytysratkaisuja ja kaikessa lähden siitä, että jokaiselle tavaralle on oma paikkansa. Olen ollut työharjoittelussa sekä Ikeassa että pienessä sisustusliikkeessä ja tehnyt kummassakin somistuksia. Osana DEKOrennon tiimiä teen sisustussuunnittelua sekä julkitiloihin että yksityisasuntoihin, maalaustöitä ja näyteikkunasomistuksia.



Tämä meidän blogi jatkaa nyt ihan muilla aiheilla, kuin esittelyillä. Kaikkea kivaa on luvassa, kannattaa pysyä kuulolla. DEKOrennon löydät myös Facebookista täältä: https://www.facebook.com/dekorento/. Tarkempia tietoja palveluistamme löytyy osoitteesta http://dekorento.fi/ .

-Emma-





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti