sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Santeri Heinonen

Terve,

Olen Santeri. Synnyin ja kasvoin Ylöjärvellä. Lukion jälkeen pääsin Tampereen yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Opintoni ovat siellä loppusuoralla, joten toivon saavani maisterin paperit piakkoin.
Ensimmäinen työkohteeni Etelä-Haagassa. 
Kesätöiden kautta eksyin Helsinkiin vuonna 2005. Olin aluksi rakennuksilla aputyömiehenä, mutta reilun kahden kuukauden jälkeen minusta tehtiin työnjohtaja. Sain apua ja tukea työhön itseäni kokeneemmilta, ja olin useampana kesänä samoissa hommissa eri puolilla pääkaupunkiseutua.

Kaikki työkohteeni ovat olleet saneeraus-rakentamista, ja onkin ollut mielenkiintoista huomata, miten haasteellista on yrittää sovittaa vanhat puitteet vastaamaan nykypäivän laatuvaatimuksia. Vuosikymmeniä vanhoista taloista on löytynyt jos jonkinlaisia rakenteellisia ratkaisuja, joista jotkin ovat jääneet elämään, jotkin eivät.

Yksi suurimmista urakoista, joissa olin mukana. 30 rappua,
viimeinen niistä ÖÖ. 
En ole saanut varsinaista rakennusalan koulutusta, vaan kaikki kokemukseni ja tietoni on käytännön työssä opittua. Olen saanut seurata ammattilaisten työskentelyä, ja olen oppinut monia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, joita voi tilanteen mukaan soveltaa.

Vuonna 2007 perustin kahden kaverini kanssa rakennustarvikkeiden maahantuontiin erikoistuneen yrityksen. Toimme maahan erilaisia lyhyen käyttöiän tuotteita, kuten maalaustarvikkeita, työkäsineitä, hengityssuojaimia jne. Talouskriisin vaikutuksesta maahantuontitoimintaa ei ollut mielekästä jatkaa, vaikka yritys onkin edelleen olemassa ja tekee nykyään mm. rakennusurakointia.

Rakennusalan jälkeen päädyin hoitoalalle, ja opiskelin itselleni ensimmäisen virallisen porvarillisen ammatin. Olen mielenterveys- ja päihdetyöhön suuntautunut lähihoitaja, ja sitä työtä olen ehtinyt tehdä jo useamman vuoden ajan. Kuulemani ihmiskohtalot eivät ole surullisia tai raadollisia, vaan olen huomannut, miten sitkeä ja peräänantamaton olento ihminen lopulta on.

Tätä nykyä työskentelen myyntitehtävissä tietoturva-alalla. Kyseessä on jälleen uusi aluevaltaus, jossa opittavaa riittää. Viimeisin viritys on kuitenkin osuuskuntamme DEKOrento, johon päädyin vaimoni kautta. Sen puitteissa voin hyödyntää kaikkea sitä osaamistani, jota minulla on rakentamisesta, asiakastyöstä ja markkinoinnista. Missä tahansa työssä, jossa olen ollut, asiakkaan motivoituminen on aina ollut keskeinen tekijä menestymisessä, ja toivoakseni voin tuoda osaamistani osuuskuntamme hyödyksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti