keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 2.luukku

Noniin se olisi sitten Joulukuun 2. ja Lauran päivä! Ensimmäiseksi "omaksi" luukukseni valitsin teille idean hieman erilaisesta joulukalenterista. Ajattelin laittaa sen heti kuun alkuun, jotta siitä ehtisi nauttimaan koko joulunodotuksen ajan ja laskemaan päiviä aattoon. Muunsin alkuperäistä ideaa melko paljon, sillä tein oman versioni jämämateriaaleista, joita satuin löytämään sieltä sun täältä. Kalenteri onkin siis todella muuntautumiskykyinen eikä siihen ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä, vaan jokainen inspiraation saanut voi muokata siitä näköisensä.


Tässä alkuperäinen ideakuva, josta kaikki lähti:




Oman kalenterini tein lautapohjan puutteessa vanerinpalalle, jonka olin joskus roskalavalta pelastanut.


Ensimmäisenä pohjamaalasin käsittelemättömän vanerinpalan valkoiseksi. Kun maali oli kuivunut, teippasin levyn reunat maalarinteipillä, sillä halusin kalenterille valkoiset kehykset.




Seuraavaksi oli vuorossa varsinaisen pohjan maalaus. Onnekseni työmaalta oli jäänyt hiukkasen jäljelle manttelin sävyistä Tunto-struktuuripinnoitetta, minkä sain ottaa hyötykäyttöön. Tällä maalilla pystyinkin naamioimaan vaneria muistuttamaan vanhaa puulautaa.


Lähikuvaa pohjasta
Pohjan teon jälkeen annoin pinnotteen kuivahtaa pensselien pesun ajan, jonka jälkeen poistin teipit reunoilta. Sitten olikin aika miettiä tekstiä. Valitsin kivan fontin koneelta ja tulostin tekstin mahdollisimman suurena.



Muovikalvot olivat varastoistani loppuneet, mutta niiden sijaan löysin muovitaskuja, jotka soveltuivat tarkoitusperiini mainiosti (kierrätys kunniaan). Teippasin tekstit taskunpuolikkaisiin kiinni ja leikkasin niistä sabluunoita terävällä mattopuukolla.



Seuraavaksi asettelin sabluunat levylle ja teippasin ne kiinni. Tuputtelin vuorotellen punaisella ja valkoisella maalilla tekstit pariin kertaan, jonka jälkeen irrotin muovit. Melkein valmista!



Viimeisenä vuorossa oli liitutaulutarran leikkaus ja paikalleen liimaus. Satuin löytämään laatikoistani pari tarranpalaa, joita en ollut raaskinut heittää pois. Eikä näköjään olisi kannattanutkaan, sillä niistä sai vielä oikein hyvät palat kalenteriin :) Lopuksi vielä piirsin tauluun numerot, joista voikin sitten laskea Joulun lähestymistä. Asuntomuuton keskeltä en vaan löytänytkään liitua, joten jouduin hätäratkaisuna käyttämään kuvanottoa varten vaaleaa luomiväriä... Käyttäkää te kuitenkin liitua, kuten normaalit ihmiset yleensä liitutauluissa käyttävät! ;) Niin ajattelin itsekin jatkossa tehdä, kunhan tästä kaaoksesta selvitään.


Ja noin! Valmista tuli!







Myöhemmin ajattelin vielä lisätä kalenterin yläosaan pari naulaa ja juuttinarua, jotta sen voi ripustaa seinälle.

Ja eikun tekemään, hauskaa Joulunodotusta kaikille! :)



- Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti