Ulkona on pimeää, eikä luntakaan ole vielä maassa. Se ei kuitenkaan estä tuomasta talven tuntua sisälle itsetehdyillä lumihiutaleilla. :)
Tarvitset:
- Hamahelmiä (itse käytin valkoisia ja läpinäkyviä) sekä alustan
- Silitysraudan, -laudan ja leivinpaperia
- Ohutta lankaa, silmäneulan ja sakset
Aloita suunnittelemalla oma lumihiutaleesi hamahelmistä alustalle.
Netistä löytää paljon malleja, jos ei meinaa keksiä millaisen tekisi. Suosittelen kuitenkin ostamaan
tähden tai kuusi-/kahdeksankulmion muotoisen alustan ja alkamaan vaan sommittelemaan omia persoonallisia lumihiutaleita, jokainen lumihiutale on uniikki luonnossakin.
Seuraavaksi silitä kuvio. Laita leivinpaperia silitysraudan ja työn väliin, ettei muovi tartu kiinni rautaan. Mieluummin silitys nopeasti kuumalla kuin hitaasti pienellä lämmöllä. Varo kuitenkin, ettet silitä kuviota liikaa, jolloin alustakin voi alkaa sulaa kuumuudesta.
Lumihiutaleessa on paljon ohuita sakaroita, joten suosittelen silittämään sen molemmin puolin. Odota, että kuvio hieman jäähtyy ja irrota se alustasta varovasti. Laita alle leivinpaperia, käännä työ, laita toinen pala leivinpaperia ja silitä uudestaan.
Sitten ota pieni silmäneula ja ohutta lankaa (myös siima käy). Pujota lanka neulan avulla jostain lumihiutaleen sakarasta. Jos aiot ripustaa lumihiutaleet ikkunaan, varaa tarpeeksi pitkä lanka. Ei haittaa, vaikka kaikki eivät olisi samanpituisia. Jos taas haluat ripustaa lumihiutaleet vaikka joulukuuseen, niin laita lyhyempi lanka.
Solmi langanpäät solmuun ja lumihiutaleesi on valmis! :)
- Iina
- Iina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti