maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 8. luukku

Tämän päivän kalenteriluukusta paljastuu tuunausohje tuoleille. Vanhat tuolit saavat nopeasti ja helposti uuden ilmeen, ja ohjetta on helppo muokata maalin sävyn ja kuvien avulla eri tarkoituksiin sopiviksi.

Tässä tuunauksen kohteena ovat kolme vanhaa keittiön pinnatuolia. Tuolit ovat ehjät ja sävyltään valkoiset, mutta maalipinnaltaan hieman kulahtaneet.

Vaihe 1: Tuolit pestään maalarinpesulla ja huuhdellaan huolellisesti puhtaalla vedellä rättiä käyttäen. Tuolien annetaan hieman kuivahtaa.




Vaihe 2: Tuolien vanha maalipinta hiotaan karheaksi, jotta uusi maali tarttuu paremmin tuoleihin. Näissä tuoleissa maalipinta ei ollut hilseillyt tai halkeillut, joten vanhaa maalia ei
ole tarpeen poistaa kokonaan pois.

Vaihe 3: Hionnan jälkeen tuolit pohjamaalataan Otex-tartuntapohjamaalilla. Käytin varastostani löytynyttä Otexia, joka oli sävyltään valkoinen. Otex voidaan myös sävyttää tuolien pintaväriin sopivaksi.

Vaihe 4: Otexin kuivuttua tuolit maalataan kahteen kertaan Empire-kalustemaalilla. Jokaisen maalauskerran välissä tuolien pinta kannattaa hioa kauttaaltaan kevyesti. Valitsin Empiren, koska se sopii erityisen hyvin puukalusteille sisätiloissa ja kestää kulutusta. Empire on lisäksi hyvin tasoittuva ja helppo sivellä. Empireen valitsin vihreän sävyn TM T1239. Vihreän sävyyn sain inspiraation vanhan asunnon puisesta ulko-ovesta, joka oli sävyltään tämän vihreän kaltainen.

Vaihe 5: Kun tuolit on pintamaalattu kahteen kertaan, leikataan niiden istuinosiin hauskasta vanhanaikaisesta sarjakuvatapetista kuvat. Kuvat kiinnitin Nowo-seinäliimalla, joka on itse asiassa tarkoitettu non-woven kuitutapettien kiinnitykseen. Kuvat voisi kiinnittää tuoleihin myös muullakin tapettiliisterillä.




Vaihe 6: Kuvien kiinnittämisen ja liiman kuivumisen jälkeen tuolien istuinosien pinnat lakataan vielä niin sanotulla venelakalla eli Unica Superilla. Lakalla varmistetaan istuinosien kestävyys. Ilman lakkapintaa tapetti ei kovin kauaa kestäisi kulutusta. Unica Superista on tarjolla eri kiiltoasteita: puolihimmeä, puolikiiltävä, kiiltävä. Itse valitsin puolihimmeän, sillä en halunnut kovin kiiltävää lopputulosta.





Tässä tuunausreseptissä voi rohkeasti kokeilla eri sävyjä ja kaapista löytyviä tapettipaloja. Tuolin istuinosan voisi tuunata vaikkapa huoneen seinien tapetin kanssa yhteensopivaksi. Vain mielikuvitus on rajana!

Hauskoja tuunaushetkiä joulua odotellessa!

-Taina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti